Ryhdin edustuksen kausi päättyi puolivälieriin.
Julkaistu: 08.03.2023 13.39

Ryhdin edustuksen kausi päättyi puolivälieriin.

Ryhdin jääkiekon edustusjoukkue aloitti pudotuspelit Närpiön Kraftia vastaan keskiviikkona 1.3-23 vieras ottelulla. Odotettavissa oli tasaväkinen sarja huomioon ottaen runkosarjan kohtaamisien perusteella.

Kraft – KuRy 4-3

Ensimmäisen puolivälierän alkutahdit löi Ryhti, pitäen pelin hyvin kontrollissa. Ensimmäisenä tilastomerkintänä kuitenkin pöytäkirjaan merkittiin Ryhdille jäähy. Vieraat hoitivat tämän kuitenkin hyvin ja koko kauden toiminut alivoima toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Heti täysilukuiseksi päästyään iski Miika Hakamäki (Luukkainen, Lehto) Ryhdin johtoon. Erän edetessä Ryhti loi tukuittain paikkoja ja ajassa 14.44 Ville Niemi (Hanka P., Teini) sivalsi tilanteeksi 0-2. Harmittavasti kotijoukkue kuitenkin kavensi heti seuraavassa vaihdossa ja tauolle siirryttiin Ryhdin 1-2 johdossa.

Toiseen erään jouduttiin hieman muokkaamaan ketjuja kun, yksi Ryhdin pelaaja joutui jättämään pelin kesken todella harmittavan tilanteen jälkeen. Joukkue kuitenkin jatkoi hyvällä asenteella pelaamista. Ryhdin jäähyjen värittämä toinen erä oli sitten kunnon taistelun ilmentymä joukkueelta. Joukkue hoiti sellaisen määrän alivoimaa erässä, ettei siihen monikaan joukkue olisi pystynyt. Kraft sai kuitenkin väkisin kaivettua ylivoimalla tasoituksen ennen erän puolta väliä. Hieman myöhemmin Ryhti kuitenkin siirtyi Oliver Talvikunnaksen (Niemi, Teini) maalilla jälleen johtoon. Kotijoukkue kuitenkin iski jälleen seuraavassa vaihdossa 3-3 maalin ykköskentällään. Erän lopussa vieraat vielä hoitivat asenteella ison alivoima pelin.

Kolmannen erän alku alkoi taas tasaisena. Kraft pääsi kuitenkin siirtymään johtoon ylivoimamaalilla ajassa 45.41. Ryhti sai oman mahdollisuutensa vielä ylivoimalla mutta hyvistäkään yrityksistä huolimatta tulos jäi saamatta. Erän lopussa haettiin vielä tasoitusta ilman maalivahti. Tällä kertaa ei tapahtunut ihmettä ja ensimmäinen kiinnityksen jatkopaikkaan sai kotijoukkue Kraft.

KuRy – Kraft5 – 4 Ja.

Lauantain toiseen kohtaamiseen ei Ryhdin osalta ollut ihanteelliset lähtökohdat. Kokoonpanostahan tippui erinäisten tapahtumien johdosta ensimmäisessä pelissä Sundström ja vielä pelin lopussa Lehto loukkaantui.

Ensimmäistä erää oli pelattu tasan kaksi minuuttia ja tilanne Kraftille 0-2. Ei mikään super alku kotijoukkueelle. Erän vanhetessa pääsi Ryhtikin peliin koko ajan paremmin kiinni. Ville Niemi (Talvikunnas) huudatti ensimmäisen kerran kotiyleisöä kihauttaen kavennuksen 1-2. Näistä lukemista makkara jonoon.

Toisessa erässä kotijoukkue paransi edelleen otteitaan mutta kuinkas ollakkaan ensimmäisen osuman iski Kraftin jo tutuksi tullut ykkösnyrkki. Kotijoukkue sai ennen erän puolta väliä pari mahdollisuutta ylivoimalla hakea kavennusta. Läheltä liippasi mutta valotaulun lukemat säilyivät 1-3 tilanteessa. Ajassa 35.05 väkevän kevään pelannut Miika Hakamäki (Teini) näytti mitä on tahto pelaaminen ja iski väkisin Ryhdille 2-3 kavennuksen.

Kolmanteen erään tuli todella latautunut kotijoukkue. Vajaan viiden minuutin jälkeen Tino Luoma (Mansikkaharju, Siekkinen) taiteili Ryhdille tasoituksen. Viisi minuuttia enen päätös summeria näytti todelta hyvältä kun, Chris Mäkivaara (Niemi, Hanka V.) esitteli maailman luokan laukaustaan ja iski limpun yläpörsään, vieden Ryhdin johtoon. Ottelun lopussa Kraft haki vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia ja onnistuikin jostain vielä kiekon saamaan Ryhdin maaliin. Tämä tiesi että, ratkaisua haettaisiin jatkoerässä. Jatkoerä alkoi hienoisella Ryhdin hallinnalla ja tästä tuloksena kotijoukkueelle kahden miehen ylivoima. Ryhti tarvitsi aikaa tasan 15 sekuntia ja Mikko Männistön (Niemi, Talvikunnas) napakka laukaus löysi maskissa olleen Kraft maalivahdin ohi. Näin Ryhti siirsi ratkaisun sunnuntaille Närpiöön.

Kraft – KuRy8-1

Ratkaiseva kolmas ottelu Närpiössä ei tarjonnut aivan sitä mitä kaikki varmasti odottivat lauantain pelin jälkeen. Kotijoukkue laittoi selvästi kaiken peliin, mutta muuttamatta omassa pelissään juurikaan mitään. Ryhdin peli oli jostain syystä heti alusta asti jähmeää ja kotijoukkue vei kaikki kaksin kamppailut. Omassa puolustuspelissä puuttui tietynlainen terävyys ja hyökkäys pelaamisesta vastaavasti, puuttui selkeästi suora viivaisuus. Ryhti kuitenkin sinnitteli ensimmäisen erän ja kotijoukkue ei saanut aikaiseksi kuin yhden osuman.

Toinen erä alkoi murheellisesti Ryhdin osalta ja kotijoukkue iski suora hyökkäyksestä 19 sekunnin jälkeen 2-0. Tämän jälkeen Kraft kuritti vieraita tasaiseen tahtiin ja johti toisen erän jälkeen jo 5-0.

Ryhti sai kolmannessa erässä vain välähdyksen omaisesti vaihto siellä täällä näkyviin sen Ryhdin mikä lauantaina oli kaukalossa. Kotijoukkue taas pystyi pelaamaan rennosti johtoasemassa ja naputteli muutamia lisä maaleja. Ryhdin kuparisen rikkoi Oliver Talvikunnas (Teini, Kiviniemi) ajassa 49.32. Kraft teki vielä lopussa yhden ja loppu lukemiksi kirjattiin 8-1. Näin Kraft jatkoon ja Ryhti lomille.

- Kova sarja oli. Keskiviikkona oli todella kova peli Närpiössä.jossa taivuttiin vaihderikkaiden tilanteiden jälkeen. Siitä kerättiin voimia Lauantaille ennenkaikkea henkisesti ja kotipelissä vastustajan shokkialun jälkeen pystyttiin parantamaan koko ajan peliä ja vietiin kotiottelu nimiimme jatkoerässä. Tästä voitosta oli hyvät lähtökohdat ratkaisevaan peliin.

-Kuoleman pelissä Närpiössä.ei vain saatu peliä kulkemaan millään mitä peli Sunnuntaina olisi vaatinut. Kaikkensa varmasti kaikki antoi ja tiesi pelin hengen, mutta jotenki nyt vain ei saha ruvennut laulamaan. Kaikkea yritettiin, mutta ilmeisesti se kuuluisa bensa oli loppu tai palautuminen Launtailta ei onnistunut vaikkakin ei sitä kyllä mistään aistinut etukäteen.

Hieno matka meillä oli ja tavoite täyttyi pleijariihin pääsyn ohella ...siitä iso kiitos joka äijälle!

Mikä tärkeintä loistavia ihmisiä koko 6 koppi täynnä taustaryhmää unohtamatta, jokka on tehneet uskomattoman kovan työn tämänkin kauden eteen.

Lisäksi iso kiitos Kurikan kotiyleisölle, jota tuli paikalle lisää ja lisää kauden edetessä, myös vieraspeleihin. Päävalmentaja Lehto niputti pudotuspelisarjaa ja kulunutta kautta.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi