KuRy-APV 10-1
Lauantaina Ryhdin kotiluolassa vieraili Alavuden Peli-Veikot (APV). Ottelusta muodostui maali-ilottelu, jonka Ryhti voitti selvin lukemin. Ensimmäisessä erässä kirjattiin vain kaksi tilastomerkintää, joista ensimmäinen oli Ryhdin maali ja toinen oli APV:n rangaistus. Avausmaali syntyi Ville Perälän ottaman aloitusvoiton jälkeen, kun Anttoni Hilli laukoi kiekon siniviivalta ja Niilo Kiviniemi ohjasi sen APV:n maaliin. Toinen syöttöpiste kirjattiin Pyry Niemiselle.
Toisessa erässä maali- ja rangaistusmäärä tuplaantui. Ryhdin puolustus antoi 24. peliminuutin kohdalla avaussyötön keskialueelle Tino Karppiselle, joka vapautti keskikaistaa luistelleen Ville Niemen maalintekoon. Toinen syöttöpiste kirjattiin Eero Mikolalle. Erän puolivälissä Ryhti pääsi pelaamaan ylivoimaa, jonka päätteeksi siniviivalta lähtenyt Niilo Niemelän veto yllätti APV:n maalivahdin. Syöttöpisteet merkittiin Tino Luomalle ja Juuso Teinille.
Päätöserässä hirvimiehistö meni menojaan tehden noin kuudessa minuutissa kuusi maalia. Kolmas osuma oli Janne Pirttimäen yksilösuoritus. Hän vastaanotti kiekon puolustuspäässä Tomi Siekkiseltä ja luisteli APV:n puolustuksen läpi ja viimeisteli maalin rystyvedolla. Minuuttia myöhemmin Antti Pöllänen riisti kiekon vierasjoukkueelta ja syötti Mikolalle, joka iski pelivälineen avoinna olleeseen maalin takakulmaan. Tässä vaiheessa APV otti aikalisän, mutta se ei muuttanut ottelu kulkua. Hetkeä myöhemmin sama kaksikko nimittäin toimitti kiekon maalin kulmalle Patrik Nevanpäälle, joka iski Ryhdin kuudennen maalin. Seitsemännestä osumasta vastasi Oliver Sundström, joka harhautti APV:n maalivahvin. Syöttöpisteet merkittiin avaussyötön antaneelle Siekkiselle ja kiekon hyökkäysalueelle kuljettaneelle Niemelle. Ryhdin kahdeksannessa maalissa Nevanpää ja Pöllänen veivasivat APV:n maalivahdin ja puolustajat ulos pelitilanteesta ja Mikola iski kiekon avoinna ammottaneeseen maalin takakulmaan. Ryhdin yhdeksännestä osumasta vastasi Niemi, joka hassutteli Karppisen kanssa APV:n ulos pelitilanteesta. Viisi minuuttia ennen päätössummeri Ryhti pelasi puolustustilanteen hieman lepsusti ja APV sai avattua maalitilinsä. Erä lopussa Ryhti pääsi ylivoimalle. Kahdeksan sekuntia ennen päätössummeria Karppinen korjasi APV:n torjuman kiekon ja syötti sen Mikolalle. Hän toimitti pelivälineen aloituspisteiden väliin, josta Niemi viimeisteli Ryhdin kymmenennen maalin ja hattutemppunsa.
Ryhdin maalivahti Oskari Hanka venyi kiekon eteen 30 vertaa. APV:n maalivahdeille kirjattiin yhtyeensä 62 torjuntaa.
Hyökkääjä Veeti Mansikkaharjun mukaan peli oli ensimmäisestä erästä lähtien hyvin Ryhdin hallussa. Vaikka numerojen valossa tilanne oli vielä tasainen, siitä eteenpäin peli siirtyi täydellisesti meidän hallintaan ja saatiin tehtyä useita näyttäviä maaleja, hän iloitsi.
Päävalmentaja Ilari Lehdon mukaan APV on ollut Ryhdille vaikea vastustaja.
”Tavoitteena oli pelata ehjä peli puolustuspään kautta ja tässä hyvin onnistuttiinkin. Pitkät hyökkäykset olivat teemana hyökkäyspelissä. Siinä laitettiin vastustaja purjeisiin ja luotiin maalipaikkoja toisensa perään heidän puolustusalueellaan, josta numerot taulullakin kertovat”, Lehto arvioi.
”Hienoa, että nyt ketsuppipullon korkki irtosi ja onnistumisia tuli. Jäähyjä tuli vähän, jonka ansiosta päästiinkin pelaamaan koko ajan neljällä sylinterillä. Liike ja luisteluvoima oli meillä kohdillaan. Kerta kaikkiaan loistava suoritus joukkueelta”, Lehto iloitsi.
17.12.2024 09.58 | Tappioputkessa joulutauolle |
09.12.2024 08.28 | IKK oli Ryhtiä tehokkaampi |
02.12.2024 20.53 | Ryhti voitti Alavuden runsasmaalisesti |
25.11.2024 10.35 | Ryhti voitti Lepplaxin sarjan kärkikamppailussa |
19.11.2024 08.14 | Ryhdille voitto Kruunupyyssä |
11.11.2024 19.49 | Erikoistilanteet ratkesivat Ryhdin haitaksi |