KURIKAN RYHDIN LENTOPALLON HISTORIIKKIA

Alkutaival ja miesten aikuisjoukkueitten eteneminen:

Lentopallon toi Kurikkaan TUL:n liittojuhlilta Armas Mäkinen 50-luvun puolivälissä. Peliä pelattiin aluksi ns. ruokatuntipelinä.

Kirkon koulun valmistuttua (1955) alkoi miesten lentopallotoiminta 1956 Martti Rajalan johdolla.

Talvet pelattiin sisätiloissa ja kesät ulkokentillä.

Parhaimmillaan joukkue pelasi suomisarjassa 1960-luvun puolivälissä.

Vanhan joukkueen luovuttaessa sarjapaikan pois, uusi ja todella nuori joukkue (suurin osa alle 20 v.) aloitti alimmalta sarjatasolta (4-sarja) taipaleensa kohti uutta nousua. Kolmantena vuonna joukkue pelasi 2-sarjassa (1970/71). Ykkössarjaa ei vielä tällöin ollut. 1970-luku pelattiin 2-sarjan kärkipäässä.

Kauteen 1979-80 lähdettäessä tavoitteena oli nousta seuraavaksi kaudeksi uutena perustettavaan ykkössarjaan. Tämä kausi huipentuikin suureen riemuun, sillä sarjanousu 1-sarjaan varmistettiin kauden päättyessä. 1-sarjassa Ryhti pelasi neljä kautta ja sen jälkeen pari kautta 2-sarjassa.

Kaudella 88/89 joukkueen runko muodostui A-pojista. Vuosi 2-sarjassa, seuraava vuosi 3-sarjassa ja kolmas vuosi jälleen 2-sarjassa. Opiskelu muilla paikkakunnilla hajotti joukkueen.

Viimeinen rypistys aikuisten sarjoissa uudella nuorella joukkueella (B-pojat) aloitettiin 98/99.

Ensimmäinen vuosi 4-sarjassa, toinen 3-sarjassa ja kolmas vuosi 2-sarjassa. Sitten poikia vietiin armeijan palvelukseen ja opiskelemaan. Yksi joukkue oli jälleen hajonnut ja koska poikajunnuja ei enää taustalta tullut, ovat ikämiesikään ehtineet pelaajat ainoat, jotka tällä hetkellä pompottelevat

4-sarjassa harrastuksen vuoksi.

Naisjoukkueen eteneminen:

Nais- ja tyttölentopallon toiminta Kurikassa oli aina vuoteen 1980 saakka Kurikan Nuorisoseuran harteilla. Naisjoukkue pelasi silloin 2-sarjassa ja tyttöjen harrastustoiminta hyvällä alulla.

Ryhti ja Kurikan Nuorisoseura teki sopimuksen, että kaikki nuorisoseuran alaiset pelaajat siirtyivät Ryhdin alaisuuteen kaudella 1980-1981. Ryhti sai jatkaa naisten pelejä edelleen 2-sarjassa.

Naisjoukkueiden lyhyenä historiana voi mainita, että 1-joukkue on muutaman kerran tehnyt visiittejä 2-sarjassa. Aina kun pääosa edellisestä joukkueesta on joko lopettanut tai lähtenyt opiskelemaan, on nuorempien ryhmä aloittanut nousunsa alemmilta sarjoilta ja aina päätynyt 2-sarjaan.

Tämän hetkinen naisjoukkue (suurin osa B-tyttöjä) sai villin kortin 2-sarjaan kaudelle 2004-2005.

Sarjapaikka pidettiin ja tällä kaudella erittäin hyvin harjoitellut joukkue on sarjassa toisella tilalla. Lähes sama joukkue on selviytynyt A-tyttöjen SM-lopputurnaukseen.

Mistä tähän päivään on tultu:

Keväällä 2002 lentopallojaosto käynnisti "Lentopallo 2005-projektin". Tavoitteeksi asetettiin naisten 2-sarjapaikka vuonna 2005. Silloiset C, B- ja A-tytöt haastateltiin, testattiin ja vanhemmille pidettiin infotilaisuus projektin tiimoilta.

Ajatuksena antaa kaikille halukkaille mahdollisuus tehostettuun tavoitteelliseen harjoitteluun omien ikäluokkien harjoitusten lisäksi. Ensimmäisenä kautena yhteisiä harjoituksia pidettiin kerran viikossa ja muodostettiin kaksi joukkuetta, jotka pelasivat 3-sarjassa.

Toisena vuonna yhteisharjoituksia lisättiin ja pelattiin edelleen kahdella joukkueella 3-sarjassa. Nyt tosin muodostettiin selkeä ykkösjoukkue.

Kolmantena vuonna anottiin 2-sarjapaikka, joka myös saatiin ja pidettiin. Harjoittelua edelleen tehostettiin ympärivuotiseksi ja aloitettiin punttiharjoittelun tekniikan opettelu.

Keväällä 2005 kauden päättyessä alkoi ankara juoksu- ja punttitreeni. Tytöt eivät kyllä säälineet itseään, vaan toteutti kunto-ohjelmaa, ehkä vähän liiankin orjallisesti. Tavoitteeksi asetettiin kaudelle 2005-2006 pääsy lohkon pudotuspeleihin.

Tänä päivänä voidaan sanoa, että harjoitus on tuottanut tulosta. Pudotuspelit on varmistettu ja A-tytöt SM-finaaleissa. Lisäksi joukkueemme passari valittiin B-t. SM-alueturnauksessa all star-kuusikkoon ja tyttöjen maajoukkueeseen.

Junioritoiminta:

Ensimmäinen junnujoukkue Ryhdillä oli B-pojat kaudella 1965/66.

Seuraava joukkue kasattiin B-pojista kaudelle 1969/70. Tämä joukkue voitti myös SM-kultaa.

Nämä alkukauden joukkueet syntyivät kun joukko nuoria kerääntyi miesten peli-iltaan. Siellä näyttämöllä palloteltiin keskenään ja katseltiin kun aikuiset pelasivat. Aina joku pojista pääsi loppuillasta pelaamaan, kun osa aikuisista lähti pois.

Varsinainen johdettu ja laajempi minitoiminta poikapuolella alkoi 1974.

1976 Ryhdin E- ja D-pojat osallistuivat ensimmäiselle valtakunnalliselle minileirille Ilomantsiin.

1977/78 minitoiminta laajeni myös koulupiireihin. Viidellä koulupiirillä alkoi ohjattu minitoiminta.

Vuonna 1978 kesällä Kurikassa järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen 4 vrk:n mittainen suurleiri.

Leirejä järjestettiin viitenä (5) peräkkäisenä kesänä. Parhaimmillaan osallistujia oli yli 400.

Lentopallon lisäksi oheislajeina olivat mm. Judo, jazz-tanssi.

Kolmena viimeisenä kertana leirin yhteydessä pidettiin passarikoulua. Vetäjinä oli mm. Janus Badora, Wodek Sadalski, Jukka Kutila ja Pertti Laaksonen.

Monnarin valmistumisen (1984) myötä nuorten junnutoiminta kasvoi entisestään joka vuosi. Varsinkin tyttöjen osuus kasvoi huomattavasti. Nuoria olisi tullut kyllä paljon enemmänkin, mutta sitä rajoitti valmentajien puute (kuten aina).

1990-luvulla on huomionarvoista, että meidän ennestään vahva puoli, eli pojat ovat rajusti vähenemässä ja tyttöjen osuus taas vahvassa kasvussa. 2000-luvulle lähdettäessä meillä oli vähimmillään ainoastaan kaksi poikajoukkuetta. Tällä hetkellä poikien tilanne on kasvamassa, sillä joukkueet on F-nuorista aina C-poikiin saakka joka ikäluokassa.

Yhteenveto:

Koko 2000-luku on ollut erittäin nousujohteista, niin harrastaja / valmentajamäärän ja voimistuneen valmentajakoulutuksen suhteen.

Seuratoiminnan elävöitymisen taustalla merkittäväksi asiaksi voidaan sanoa olleen uusien.

valmentajien saaminen kiitettävästi mukaan. Tällä hetkellä valmentajia on 40.

Valmentajakoulutusta helpotti suuresti EU-apurahan saaminen. Apurahalla ja seuran panostuksella koulutimme 16 valmentajaa 1-tason kurssilla.

Tekniikkakoulu Kurikassa Antti Paanasen opein tavoitti 20 valmentajaa.

Ainut harmittava seikka oli syksyn 2005 2-tason kurssin peruuntuminen viime tipassa.

Sinettiseurahanke:

Ryhdin sinettiseurahanke käynnistyi runsas kaksi vuotta sitten. Saimme hankkeeseemme myös rahallista apua. Anoimme Nuori Suomi apurahaa hankkeen toteuttamisen hyväksi ja se myös meille myönnettiin.

Yhteiset Pallot hankeilta pidettiin keväällä 2005 liiton edustajan Ari Paloniemen johdolla.

Harrastaja- ja joukkuemäärät kaudella 2005-2006:

- pelaajia yhteensä 212, joista

- alle 13 v. 167

- 14-18 v. 21

- yli 18 v. 24

joukkueita yhteensä 27, joista

- F – D 18

- C – A 5

- aik. 4

valmentajia yhteensä 40

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi