Urheilevien lasten ja nuorten elämänhallinnan parantaminen
Lasten ja nuorten liikkumattomuus on merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, jonka lasku lankeaa maksettavaksi tulevaisuudessa. Kansallinen liikuntasuositus on vähintään 60 minuuttia reipasta tai rasittavaa liikuntaa päivittäin (sisältäen hyötyliikunta, kuten koulumatkat). LIITU-tutkimuksen mukaan peräti kaksi kolmasosaa lapsista ja nuorista liikkuu suosituksia vähemmän, eikä kaikkien koululaisten fyysinen toimintakyky riitä edes arjen tilanteista selviytymiseen. Lisäksi liikkuminen vähenee iän myötä ja vain joka kymmenes 15-vuotias saavuttaa liikuntasuosituksen. Liikunnan vähentyessä paikallaanolo ja ruutuaika tyypillisesti lisääntyvät. Liikkumattomuuden lasku kasvaa -raportin mukaan liikkumattomuuden aiheuttamat vuotuiset lisäkustannukset ovat mittavat, koko Suomen tasolla 3,2–7,5 miljardia euro, eli 1363 euroa per asukas.
Lasten ja nuorten oma-aloitteista liikkumista ja elämänhallintaa tulisi vahvistaa niin urheilevilla kuin liikuntaa harrastamattomillakin nuorilla. Näin heitä voidaan auttaa sovittamaan yhteen arjen toimintoja, kuten liikuntaa, ruokailua, lepoa ja koulunkäyntiä.
Jääkiekkojaosto toteuttaa vuosina 2020-2022 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamaa hanketta "Urheilevien lasten ja nuorten elämänhallinnan parantaminen". Hankkeen tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja aktivoida heitä liikkumaan. Hanke selvittää lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa odotuksia harrastustoiminnassa, selvittää, millaisia kehittämis-, osaamis- ja tietotarpeita hankealueen liikuntaa harrastavilla lapsilla, nuorilla ja heidän vanhemmillaan on, ja luo toimintamalleja yhtäältä liikkuvien lasten ja nuorten elämänhallinnan ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseen ja toistaalta vähemmän liikkuville lapsille mahdollisuuksia kokeilla ja harrastaa liikuntaan.
Hankken tuloksista kerrotaan tällä nettivisulla sekä muissa tiedotuskanavissa.
Hankkeessa tehty kysely urheiluharrastuksista
Kyselyn toteutus
Kurikan Ryhti toteutti loppuvuodesta 2021 internet-kyselyn, jossa selvitettiin urheilun harrastajien ja liikuntaa harrastamattomien lasten ja nuorten mielipiteitä urheilun harrastamisesta ja harrastuksessa motivoivia tekijöitä. Kyselyä jaettiin Kurikan ja Kauhajoen alueen nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä suoraan (mm. sähköposti, Whatsapp) että Kurikan Ryhdin tiedotuskanavien kautta (mm. Facebook, Kurikka- ja Kauhajoki-ryhmät).
Kyselyn vastaajajoukko ei ole edustava otos Kurikan ja Kauhajoen nuorista, joten tässä esitettyjä tuloksia ei voi yleistää kuvaamaan Kurikan ja Kauhajoen koko nuorisoa. Ne kuitenkin kertovat tietyn tyyppisten lasten ja nuorten harrastamisesta.
Vastaajajoukko ja harrastukset
Kyselyyn vastasi 69 henkilöä. Pääosin vastaajana oli joko lapsi ja vanhempi yhdessä tai vanhempi. Noin kaksi kolmasosaa oli poikia ja noin kolmasosa tyttöjä. Vastaajat olivat iältään 5-21-vuotiaita. Vastaajien mediaani-ikä oli 10 vuotta.
Yhteensä 13 vastaajaa (19 %) ei harrastanut tai ei ollut harrastanut urheiluseurassa, kolmannes oli harrastanut urheiluseurassa 1-3 vuotta, 31 % 3-10 vuotta ja loput oli harrastanut joko alle vuoden tai yli 10 vuotta. Yhteensä 46 % vastaajista harrasti tällä hetkellä urheiluseurassa.
Vastaajista 65 % harrasti omatoimista liikuntaa. Omatoiminen liikunta oli jokseenkin yhtä yleistä riippumatta siitä, oliko vastaaja harrastanut liikuntaa urheiluseurassa. Omatoimisesti harrastettavia lajeja olivat mm. lenkkeily, lihaskuntoharjoittelu tai jumppa, pyöräily, palloilulajit ja frisbeegolf. Omatoimisesti harrastavat kertoivat tyypillisesti harrastavansa kahta eri lajia. Lisäksi 28 % vastaajista harrasti jotain muuta kuin liikuntaa tai urheilua. Yleisimmin mainittuja muita harrastuksia olivat musiikkiharrastukset, metsästys, kalastus, partio, e-urheilu, lukeminen, tietokoneet tai pelaaminen.
Erilaisissa harrastuksissa parasta vastaajien mielestä oli (harrastuksesta riippuen) mm. olo liikkumisen jälkeen, vapaehtoinen liikkuminen, kaverit, pelit ja pelaaminen, reissut, voittaminen, maalien tms. tekeminen, onnistumisen kokemukset, ulkona oleminen, eläimet, hyvä ilmapiiri ja jatkuva kehitys lajissa, itsensä kehittäminen, toteuttaminen ja uuden oppiminen, monipuolisuus, hyvä ilmapiiri, ammattitaitoinen ohjaaja, ei tarvitse olla varainkeruumyyjäisissä, harrastus on kiinnostava ja edullinen. Selvästi eniten näitä mainintoja keräsi ”kaverit”.
Urheiluseurassa harrastaminen
Keskimäärin vastaajat harrastivat kahta lajia. Vastaajajoukossa yleisimpiä lajeja olivat jääkiekko (36 %), jalkapallo (32 %), salibandy (22 %) a yleisurheilu (19 %). Muita mainittuja lajeja olivat mm cheerleading, erilaiset kamppailulajit, tanssi, ratsastus, voimistelu, sulkapallo, lentopallo, hiihto, uinti, suunnistus, pesäpallo, paini, ratsastus, ammunta ja muut yksittäiset lajit. Lähes kolmannes vastaajista joko ei ilmoittanut lajiaan tai ei harrastanut tiettyä lajia jossain urheiluseurassa. Kahden tai useamman lajin harrastaminen hajautui melko tasaisesti eri lajien kesken. Yleisimpiä lajiyhdistelmiä olivat jalkapallo ja jääkiekko (16 % vastaajista), salibandy ja jääkiekko (13 %), yleisurheilu ja jääkiekko (10 %), salibandy ja jalkapallo (13 %) ja yleisurheilu ja jalkapallo (9 %),
Urheiluseurassa harrastajista noin puolella oli 2-3 ohjattua harjoituskertaa viikossa, lähes viidenneksellä oli neljä ja joka kuudennella oli viisi ohjattua harjoituskertaa viikossa. Monen lajin harrastaminen oli hieman yleisempää alle 13-vuotiailla kuin sitä vanhemmilla. Ohjattuja harjoituskertoja oli enemmän ja päivittäinen liikuntatuntien määrä oli kuitenkin suurempi monen lajin kuin yhden lajin harrastajillla. Päivittäisiä liikuntatunteja oli noin kolmannes enemmän vähintään neljä kertaa kuin 2-3 kertaa viikossa ohjatusti harjoittelevilla.
Yleisin syy, miksi lapsi tai nuori oli aloittanut uuden lajin harrastamisen oli se, että laji oli kiinnostava ja/tai tuntui mukavalta (noin 40 % vastaajista, ja valtaosa urheiluseurassa harrastavista). Vanhemmat tai kaverit sekä harrastuksen helppo aloittaminen olivat tämän jälkeen yleisimmin mainittuja syitä.
”Harrastuksesta harrastamisen arvoisen tekevät” syyt liittyivät etenkin siihen, että tietyn lajin harrastaminen on hauskaa, liikunnan saaminen itsessään on mukavaa, kaveripiiri, pelit, kisat tai kilpailut ja harjoitukset. Toisin sanoen yhtäältä harrastamisen ja harjoitustapahtumien miellyttävyys, johon liittyy osaltaan myös kaveripiiri, ja toisaalta mahdollisuus kilpailla koettiin urheiluseurassa harrastajien keskuudessa harraststa motivoiviksi tekijöiksi. Myös omat unelmat ja tavoitteet sekä vanhempien kannustus olivat monelle urheilijalle tärkeitä tekijöitä.
Kymmenen vastaajaa oli lopettanut urheiluseurassa harrastamisen. Puolet heistä mainitsi yhdeksi syyksi, että harrastaminen ei enää ollut hauskaa, neljä mainitsi syyksi pelit, kisat tai kilpailut ja kolme mainitsi syyksi ohjaajat tai valmentajat ja kolme, että laji ei enää kiinnostanut. Siten myös lajin lopettamiseen liittyi läheisesti harrastamisen kiinnostavuus ja hauskuus.
Koronapandemian aikana osa vastaajista oli lopettanut jonkin harrastuksen ja osa oli harjoitellut enemmän. Noin neljäsosa vastaajista oli harrastanut pandemian aikana vähemmän (esim. vähemmän harjoituksia tai kilpailutapahtumia) kuin ennen pandemiaa.
Urheiluseurassa harrastamattomuuden syitä
Vastaajilta, jotka eivät olleet harrastaneet urheiluseurassa kysyttiin syitä siihen, miksi he eivät harrasta. Valtaosa mainitsi urheiluseurassa harrastamattomuuden syyksi, ettei halua kilpailla. Siten haluttomuus kilpailla, tai mielikuvat kilpailemisesta ennen kuin siitä on omakohtaista kokemusta, vaikuttavat olevan keskeinen este, miksi lapsi tai nuori ei itse halua aloittaa urheilun harrastamista ohjatusti. Muut syyt saivat vain yksittäisiä mainintoja.
Kiinnostus uuden urheiluharrastuksen aloittamiseen
Vastaajajoukossa oli kiinnostusta monien sellaisten liikuntaharrastusten kokeilemiseen, joita he eivät vielä harrastaneet. Noin 15 % oli kiinnostunut aloittamaan kuntosali-, painonnosto- tai voimaharjoittelun, salibandyn tai uinnin. Noin 10 % oli kiinnostunut aloittamaan kamppailulajien, tanssin, yleisurheilun, jousiammunnan, perheliikunnan tai kerhomuotoisen liikunnan, jääkiekon tai erilaisten palloilulajien harrastamisen.
Esteiksi uuden harrastuksen aloittamiselle koettiin etenkin ajanpuute ja sopivan harrastusmahdollisuuden puuttuminen omalta paikkakunnalta. Tähän liittyi myös se, että osa vastaajista koki, että paikkakunnalta puuttuu harrastusmuoto, jossa ei kilpailla. Osa vastaajista koki esteeksi myös sen, että ei osaa uutta lajia. Tähän liittyy eräs uuden harrastuksen aloittamisen harhakäsityksistä. Harjoituksissa nimittäin käydään sen vuoksi, että uusi harrastus opittaisiin ja käytännössä kaikissa lajeissa on mahdollisuus aloittaa laji ilman, että osaa sitä. Kyseessä lienee osittain myös oman ja toisten osaamisen vertaamiseen liittyvä haaste, sillä osa lapsista ja nuorista ei uskalla aloittaa uusia lajeja, koska eivät koe olevansa riittävän hyviä lajissa. Tältä osin harjoittelua koskeva viestintä tulisikin uudistaa ja korostaa, että uuden lajin voi aloittaa millä taitotasolla tahansa. Myös mahdollisuuden kulkea tai kuljettaa lapsi tai nuori harrastukseen (esim. vanhempien työ- ja lapsen harrastusaikataulujen yhteensovittaminen) ja joissain tapauksissa harrastuksesta aiheutuvat kustannukset aiheuttivat haasteita uuden lajin harrastamiselle.
Joukkuelajeissa pelaaminen on monelle harrastuksen mieluisin osa. Etenkin nuorimpien lasten sarjoissa tulisi myös tuoda esille, että vaikka joukkue pelaisikin sarjaa, sinne ovat tervetulleita kaikki harrastajat ja myös vastustajajoukkueissa on kirjava taitotaso. Esimerkiksi palloilulajien juniorisarjoissa yksi taitava pelaaja voi ratkaista otteluita omilla vahvuuksillaan (esim. koko, taito, ketteryys). Monet näistä vahvuuksista eivät ole pysyviä, vaan iän karttuessa opituilla taidoilla on entistä enemmän merkitystä. Toisin sanoen, vahvuuksillaan pärjäävä juniori pysyy korkealla osaamistasolla vain kehittämällä omaa osaamistaan.
Tietoa uusista harrastuksista saatiin lähinnä kavereilta, intenetistä tai sosiaalisesta mediasta ja koulusta. Noin puolet vastaajista kertoi seuraavansa urheilua TV:stä, internetistä tai kilpailupaikalla. Lähes jokainen heistä seurasi jääkiekkoa. Myös muut talviurheilulajit, jalkapallo, koripallo, ralli ja kamppailulajit mainittiin yksittäisissä vastauksissa.
Mikä harrastamisessa on tärkeää?
Harrastuksessa tärkeäksi koettuja tekijöitä selvitettiin liikunta-alan tutkimuksissa käytettyjä kysymyspatteristoja hyödyntäen. Lähes kaikille vastaajille, jotka vastasivat kysymykseen, oli erittäin tärkeää, että harrastamassa on hauskaa ja hyvä ilmapiiri. Kolmanneksi tärkeimmäksi tekijäksi kysymyspatteristossa nousi, että ohjaus tai valmennus on hyvää. Tämän jälkeen tärkeimmät tekijät liittyvät harjoitusaikojen sopivuuteen, kaveripiirin muodostumiseen, olosuhteisiin ja harrastusmahdollisuuden määrään. Sen sijaan kilpailemista ja koskevat tekijät jakoivat vastaajajoukkoa.
Sisäistä motivaatiota urheiluun selvitettiin 17 kohtaa sisältäneellä kysymyspatteristolla. Yli puolelle vastaajista oli tärkeää, että harrastusryhmä toimii yhtenäisesti (joukkueena), parhaansa yrittäminen mahdollisista virheistä huolimatta, omien taitojen kehittyminen, halu suoriutua mahdollisimman hyvin ja hyvä ryhmähenki niin hyvin kuin pystyn. He myös kokivat, että uuden oppiminen kannustaa oppimaan enemmän. Sen sijaan yli puolet vastaajista ei pitänyt tärkeänä sitä, että näyttää olevansa parempi kuin muut, suoriutumista paremmin kuin muut, mahdollisuutta valita mitä harjoitteita itse tekee, huolta oman suoriutumisensa tasosta, halua pärjätä paremmin kuin muut ja kilpailua pärjätä paremmin kuin muut. Mielipiteitä jakavia asioita olivat kaikkien harrastuksen osa-alueiden hallitseminen, pärjääminen toisiin verrattuna hyvin ja halu välttyä suoriutumasta muita huonommin.
Edellä mainitut tekijät viittaavat siihen, että urheilun harrastajille on tärkeää se, että harrastusryhmä toimii yhtenäisesti ja hyvässä hengessä ja että harrastaja itse kehittyy aiempiin suorituksiinsa verrattuna myönteisesti. Sen sijaan ryhmän sisäistä kilpailua ja vertailua toisiin ryhmän tai joukkueen jäseniin halutaan välttää.
Johtopäätökset
Liikunnan ilo, harrastamisen hauskuus, kiinnostus lajiin ja mahdollisuus kilpailla, omat unelmat sekä kaveripiirin ja vanhempien malli ovat keskeisiä tekijöitä, jotka saavat lapsen tai nuoren aloittamaan urheilulajin harrastamisen ohjatusti.
Myös lajin lopettamiseen liittyy läheisesti harrastamisen kiinnostavuus ja hauskuus, joiden hiipuminen voi johtaa harrastuksen lopettamiseen. Kilpaileminen on tekijä, joka voi vaikuttaa tähän.
Haluttomuus kilpailla, tai mielikuvat kilpailemisesta, vaikuttavat olevan keskeinen este, miksi lapsi tai nuori ei itse halua aloittaa urheilun harrastamista ohjatusti. Tässä on hyvä huomata, että osa lapsista ja nuorista pitää liiallisena kilpailemisena myös sellaisten harrastussarjojen pelaamista tai leikkimielisiin kilpailuihin osallistumista, jotka eivät lajin näkökulmasta ole ns. kilpasarjoja.
Kilpailua on kuitenkin monella eri tasolla. Urheilun harrastajille vaikuttaisi olevan tärkeää se, että harrastusryhmä toimii yhtenäisesti ja hyvässä hengessä ja että harrastaja itse kehittyy aiempiin suorituksiinsa verrattuna myönteisesti. Sen sijaan oman urheiluryhmän sisäistä kilpailua ja vertailua toisiin ryhmän tai joukkueen jäseniin halutaan välttää silloinkin, kun muiden joukkueiden tai ryhmien kanssa halutaan kilpailla.
Omatoiminen harjoittelu
Hankkeen aikana selvitettiin omatoimisen harjoittelun toteuttamista eri lajien harrastajien keskuudessa. Useimmissa tarkastelluissa lajeissa oli ohjattuja harjoituksia 2-4 kertaa viikossa. Useimmissa tapauksissa ohjattu harjoitus sisälsi lajikohtaisten harjoitusten lisäksi oheisharjoittelua, joskaan oheisharjoittelua ei yleensä tehty jokaisen ohjatun harjoituskerran yhteydessä.
Omatoimista harjoittelua urheilua harrastavat nuoret tekivät pääsääntäisesti 2-3 kertaa viikossa, mutta harjoituskertojen määrä vaihteli melko paljon, sillä osa ei harjoitellut lainkaan omatoimisesti ja osa harjoitteli yli 5 kertaa viikossa omatoimisesti.
Omatoimisen harjoittelun ajankohta (vuorokaudenaika) vaihteli useimmilla urheilijoilla päivästä riippuen. Niillä, joilla oli vakiovuorokaudenaika, omatoiminen harjoittelu tapahtui yleensä iltaisin klo 17 jälkeen.
Opastusta omatoimiseen harjoitteluun saadaan yleensä omalta valmentajalta tai valmennusvastaavalta tai valmennuspäälliköltä, mutta toisinaan myös muilta asian tuntevilta henkilöiltä. Urheilijat myös etsivät itse harjoitusohjeita (esim. Internet, Youtube, lajiliiton tietopankki).
Urheilijoiden saamissa harjoitusohjelmissa on huomioitu mm. motoriikan, lajitaitojen, aerobia, fysiikan ja lihaskunnon kehittämistarpeita. Harjoitukset koettiin yleensä ymmärrettäviksi ja helposti toteutettaviksi, mutta henkilökohtaisten kehittämistarpeiden huomioimiseen, harjoitusten perusteluihin ja motivointiin sekä harjoitusohjelman toteutumiseen ja palautteen antamiseen tulisi kuitenkin kiinnittää henkilökohtaisessa ohjauksessa nykyistä enemmän huomiota.
Urheilijat ovat saaneet melko hyvin koulutusta ravinnosta ja levosta, lajitaitojen harjoittelusta ja omatoimisesta harjoittelusta. Osa on saanut koulutusta myös ajankäytön suunnitteluun ja oman kehon tulkintaan. Kaikki eivät ole saaneet näihin tekijöihin liittyvää koulutusta, missä on kehittämisen paikka urheiluseuroille, sillä urheilijana kehittyminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa.