APV – Ryhti 3-6 (0-1,2-4,1-1)
Viime perjantaina Ryhdin edustusjoukkue matkusti Rautaliigan otteluun Alavudelle. Ottelut APV:tä vastaan ovat vuosien saatossa olleet varsin värikkäitä ja tapahtumarikkaita. Eikä tämäkään ottelu jättänyt varmasti katsojia kylmäksi, sen verran pelissä jälleen sattui ja tapahtui.
Ensimmäinen erä alkoi vahvalla Ryhdin painostuksella ja kaikki neljä kenttää pystyi painamaan pelin painopisteen kotijoukkueen päätyyn. Hyvin liikkunut ja vahvasti hyökkäysalueella pelannut Ryhti ei antanut APV:lle hetkenkään rauhaa ja sai tällä tavalla kotijoukkueen pelinrakentelun rikki. Reilun kuuden minuutin jälkeen APV:n pelaajalle vihellettiin jäähy, mutta Ryhti ei pystynyt ylivoimalla maalintekoon. Kotijoukkue puolusti todella hyvin ja kyttäsi vastahyökkäysten mahdollisuutta. Ottelun avausmaalin teki kuitenkin Ryhti kun Juuso Teini onnistui ujuttamaan kiekon maaliin, syöttöpiste merkattiin Tino Karppiselle. Erä oli varsin selvästi Ryhdin hallintaa ja paremmalla maalintekotehokkuudella olisi taululla voinut olla selvemmätkin lukemat.
Toinen erä alkoi sitten päinvastoin kuin avauserä, APV painoi päälle ja lisäsi selvästi sekä liikettä, että taklauksia. Ottelu saikin aivan uuden sykkeen ja vähän jopa tunteetkin kuumenivat puolin ja toisin. Erää ehdittiin pelata alle minuutti, kun APV tuli tasoihin. APV siirtyi ottelussa ensi kerran johtoon erän viidennellä minuutilla, kun se onnistui ylivoimalla maalinteossa. Lisää hankaluuksi oli Ryhdille odotettavissa, sen saadessa erän toisen jäähyn. Tällä kertaa Ryhti pelasi todella aktiivista alivoimaa ja onnistui tekemään tasoitusmaalinkin. Maalintekijänä jälleen kapteeni Juuso Teini, joka keskialueella karvasi kiekon itselleen ja polkaisi siitä läpiajoon ja nosto kiekon etukulmasta maalin kattoon. Erä jatkui varsin vauhdikkaana ja molemmat loivat hyviä tilanteita vastustajan maalille. Tällä kertaa kuitenkin vain Ryhti onnistui maalinteossa ja se karkasinkin erän loppupuolella jo turvallisen tuntuiseen 2-5 johtoon. Ryhdin kolmannen maalin teki ottelussa kovasti töitä tehnyt Ville Niemi (Antti Pöllänen, Timo Siekkinen), joka karkasi läpiajoon ja laukoi kiekon hallitusti maalin yläkulmaan. Erän loput maalit syntyivät sitten Ryhdin pelatessa ylivoimalla, neljännen maalin hienolla ohjauksella maalin edestä Vili Yli-Hannuksela (Mikko Männistö, Jiri Heikkilä). Viides maali oli sitten viivapelaamisen maestron Mikko Männistön käsialaa, Mikon tarkka laukaus löysi maalin perukoille erinomaisen maski pelaamisen takaa. Vaikka Ryhti johtikin ottelua jo kolmella maalilla, niin oli myös kotijoukkueella omat paikkansa, mutta Oskari Vainionpää varmat otteet maalilla estivät lisämaalien syntymisen.
Kolmas erä jatkui hyvin samanlaisena kuin toinenkin erä, molemmat joukkueet loivat tilanteita, mutta maalinteossa oli toivomisen varaa (toki maalivahdit pelasivat hyvin). Erän puolenvälin jälkeen Ryhdille vihellettiin kaksi peräkkäistä jäähyä, Ryhti taisteli hyvin kahden miehen alivoimalla, mutta ensimmäisen jäähyn päätyttyä onnistui kotijoukkue kaventamaan tilanteeksi 3-5. Ryhti ei tästä lannistunut, vaan jatkoi omaa pelaamistaan ja onnistui vielä kerran myös maalinteossa. Ottelun loppulukemat viimeisteli toisen maalinsa tehnyt Ville Niemi, joka suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi sai ohjattu kiekon APV:n maaliin. Erinomaisen esityön maaliin teki Veeti Mansikkaharju, toinen syöttöpiste merkattiin Aleksi Saloselle.
Valmennus oli varsin tyytyväinen Ryhdin esitykseen, jokainen jätkä taisteli ja kamppaili hyvin koko ottelun ajan. Vaikka välillä tunteet hieman lämpeni, niin focus pysyi kuitenkin pelaamisessa. Missään tilanteessa ei annettu tuumaakaan periksi, vaikka vastustaja välillä yritti saada yliotetta pelitapahtumista, niin taka-askelia ei otettu vaan vastattiin samalla mitalla.
Seuraavan kerran Ryhti pelaa perjantaina 17.11. Kauhavalla ja heti seuraavana päivänä on kotipeli Kraftia vastaan klo 17.00 alkaen. Lauantai 18.11. on neljän pelin SUPER LAUANTAI Kurikan jäähallissa, kun ennen edustusjoukkeen ottelua pelataan kolme junioreiden peliä. Tervetuloa seuraaman vauhdikasta lätkää.
Ari Kiviniemi
Kuva- Hannu Haveri
27.11.2023 19.26 | Tilaa Ryhti-jätkänkynttilä itselle tai lahjaksi! |
20.11.2023 20.09 | Ryhti voittoputkessa. |
13.11.2023 16.55 | Ryhdille kolme pistettä Alavudelta. |
07.11.2023 09.37 | Ryhti kylvetti Lepplaxin, sunnuntaina sarja kärki IKK vahvempi. |
31.10.2023 09.20 | Ryhti ei päässyt omalle tasolleen Pietarsaaressa. |
24.10.2023 11.00 | Ryhti ratkaisi pelin voittolaukauskilpailussa. |