Petteri Hanka on tehnyt Ryhdin edustusjoukkueen kanssa pelaajasopimuksen alkamassa olevalle kaudelle. Urallaan Ryhdissä 108 rautaliigan ottelua pelannut ja 47 tehopistettä tehnyt puolustaja palaa Ryhdin riveihin pienen tauon jälkeen
Petterin sopimus on loistava juttu. Puolustuslinjaan saadaan raamikkuutta ja kovuutta. Kokemusta Petteri tuo joukkueeseen roppakaupalla. Sitoutuneisuus ja tekeminen joukkueen eteen on kaverilla loistavaa, kestoo päävalmestaja Ilari Lehto.
Viime vuodesta tuli välivuosi pelaamiseen. Tarkoitus ei ollut pitää välivuotta, mutta sellainen sattui siihen tulemaan, Hanka kertoo.
Kesällä ja alkusyksystä pelihalut kasvoivat kuitenkin aika lailla. Kävin kesällä jäällä ja lisäsi pelihaluja entisestään.
Mietin kevään ja kesän ajan pelaamista ja sitä, missä pelaisin? Totesin, että kotiseudulla tulisi samalla käytyä enemmän, kuin muuten välttämättä tulisin käymään, kun pelaisi Kurikassa kauden. Kotosalla vaihdoin muutaman sanan pelaamisen ideasta Kurikassa. Siellä minulle todettiin jo viime kaudella "etten malta pitkää aikaa pysyä jääkiekossa vain katsomossa" . Sen verran kova intohimo jääkiekkon pelaamiseen on vielä olemassa.
Elokuussa puhuin muutaman puhelun Ilari Lehdon kanssa joukkueen tilanteesta ajatuksena vielä kausi Kurikassa. Nopeasti sitten alkoi asiat edetä ja tehtiin sopimus kaudeksi Kurikkaan, Hanka kertaa sopimuksrn syntyä.
Jäälläkin olen jo käynyt ja päässyt mukaan joukkueeseen. Joukkueessa on paljon aikaisemmilta vuosilta tuttuja pelaajia. Itse tuon joukkueeseen kokemusta ja fyysistä kokoa. Joukkueessa on paljon nuorempia pelaajia ja itse kuulun vuosien vieriessä kokoneeseen kaartiin miesten pelien osalta. Odotan innolla tulevaa kautta, jonka aikana varmasti tulee koettua paljon mielenkiintoisia pelejä.
Ainakin Seinäjoen-Tikkurilan välinen junamatka tulee aika tutuksi seuraavan talven aikana, kun aina ei tule autolla kuljettua tuota väliä, Hanka toteaa.
07.09.2025 18.00 | Petteri Hanka palaa edustuksen riveihin |
25.08.2025 10.11 | Ryhti ja KJK kohtasivat turnauksen finaalissa |
22.08.2025 09.52 | Kurikka-lehti turnaus avaa syyskauden |
19.08.2025 13.00 | Niilo Kiviniemi jatkaa Ryhdissä |
21.07.2025 20.00 | Mäkivaara palaa hirvipaitaan, Tuovila liittyy joukkueeseen ja Salonen jatkaa |
09.07.2025 20.00 | Ryhdin puolustukseen ja hyökkäykseen uusia pelaajia: Vähäkainu, Paananen ja Koskinen |